Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!
Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
Kaalimato tutkii Kaalimadon teettämät laajat tutkimukset valottavat suomalaisten seksielämää rehellisesti ja avoimesti.

Poikkeusaika ja pimeys uhkaavat mielihyvähormoneita - näin lisäät mielihyvää haastavampina aikoina

Sydäntalven aikaan pimeys ja kylmyys ovat jatkuvasti läsnä, ja sen vaikutus näkyy myös mielialassa. Oman lisähaasteensa talven synkkyydestä selviämiseen tuo maailmanlaajuinen pandemia, joka uhkaa mielihyvähormoneitamme ja hyvinvointiamme monella tasolla. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti kertoo, kuinka mielihyvähormoneita voi lisätä näinä poikkeuksellisinakin aikoina.

Niin sanotut ”onnellisuushormonit” eli dopamiini, serotoniini, oksitosiini ja endorfiini vaikuttavat monipuolisesti mielihyvän kokemuksiimme. Dopamiini motivoi etenemään kohti tavoitteitamme, ja saamme suurta mielihyvää saavutuksistamme. Se myös tehostaa oppimista ja osallistuu tunteiden säätelyyn. Serotoniini vaikuttaa sen sijaan mielialaan, vireystilaan sekä ruoka- ja seksihaluihin.

- Helposti ajatellaan, että mielihyvähormoneita tulisi virrata kehossamme mahdollisimman paljon, jotta voimme tuntea elämme miellyttäväksi. Osittain tämä onkin totta, sillä esimerkiksi serotoniinin vajaus näkyy alakuloisuutena, väsymyksenä tai jopa masennuksena. Kolikolla on toisaalta kääntöpuolensa, koska serotoniinin liikapitoisuus vähentää muun muassa halukkuutta ja kykyä harrastaa seksiä ja saada siitä mielihyvän kokemuksia, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Oksitosiinia vapautuu kehoomme orgasmissa, kosketuksessa, halailussa ja äidin imettäessä lastaan. Se lisää kiintymystä toiseen ihmiseen, ja sitä tarvitaankin kehittyneisiin sosiaalisiin toimintoihin. Endorfiiini lievittää voimakkaasti ahdistusta. Sitä vapautuu esimerkiksi pitkäkestoisessa urheilusuorituksessa, mielekästä musiikkia kuunnellessa, nauraessa, itkiessä, auringonvalossa oleillessa ja seksiä harrastaessa.

Näin poikkeusaika ja pimeä talvi vaikuttavat kehoihimme

Talvisin harvakseltaan näyttäytyvällä auringolla on yllättävän suuria vaikutuksia seksihaluihin ja kyvykkyyteen harrastaa seksiä. Vähäinen auringonvalo saa aikaan D-vitamiinin puutetta ja laskee sitä kautta testosteroni- ja estrogeenitasoja. Erityisesti alhaisesta libidosta kärsivät tarvitsisivat auringonvaloa päiviinsä.

- Talvisaikaan olisi tärkeää huolehtia riittävästä D-vitamiinin saannista monipuolisen ruokavalion ja laadukkaan ravintolisän muodossa. Auringon lämpöä iholla voi puolestaan korvata vaikkapa lämpöpeitolla, kuumalla kylvyllä, saunomisella tai kauratyynyllä, Lavikainen kertoo.

Koronapandemian aikaansaama huoli ja epävarmuus tulevasta on saattanut ajaa ihmisiä stressaantuneeseen tilaan. Pelon tunne lisää adrenaliinin tuotantoa kehossamme ja pitkittynyt stressi häiritsee muun muassa sokeritasapainoa ja nostaa verenpainetta.

- Jos pelko lamauttaa mielesi, mieti mielessäsi kolme asiaa, jotka tuottavat eniten mielihyvää ja positiivisuutta elämääsi. Keskity sitten arjessasi korostuneesti niiden tekemiseen, Lavikainen neuvoo.

Myös ilmeet peittävien kasvomaskien käyttäminen ja muiden ihmisten vältteleminen vievät arjestamme pois jotakin hyvin oleellista.

-Kasvomaskien kanssa katsekontaktin ottaminen onkin erityisen tärkeää. Mikäli läheisiään ei pääse kasvotusten tapaamaan lainkaan, kannattaa heihin pitää yhteyttä edes videopuheluin, Lavikainen jatkaa.

Seksuaaliterapeutti: näillä keinoilla saat mielihyvähormonit liikkeelle

  1. Huolehdi riittävästä D-vitamiinin saannista erityisesti talvella, sillä se on yhteydessä hormonitasoihin.
  2. Olitpa sinkku tai parisuhteessa, harrasta säännöllisesti seksiä. Rakastelu ja sooloseksi saavat mielihyvähormonit hyrräämään.
  3. Urheile ja vietä aikaa luonnossa. Pysähdy välillä aistimaan ympäristöä ja tee erilaisia hengitysharjoituksia. Hektinen ja stressaava arki vaatii rauhoittumisen hetkiä.
  4. Soita videopuheluita, halaile lemmikkejäsi, hymyile peilin edessä itsellesi, silitä, halaa tai hiero itseäsi tai ota vaikkapa torkut painopeiton kanssa. Hymy, katse ja kosketus ovat tärkeitä stressinlievittäjiä ja oksitosiinin vapauttajia, ja niitä voi saada myös itsekseen oleillessa.
  5. Nauti lämpimästä suihkusta tai kylvystä, käy saunassa, katsele televisiota kauratyynyn ja lämpiävän peiton kanssa. Lämpö vapauttaa serotoniinia kehoomme ja kohottaa mielialaamme.
  6. Täräytä päälle lempisoittolistasi, laula ja tanssi mukana niin kuin kukaan ei katsoisi! Musiikin kuunteleminen laskee stressitasoja sekä vapauttaa dopamiinia ja oksitosiinia kehoon.
  7. Tee jotain itsellesi merkityksellistä. Soita sukulaiselle, käy tutulle ruokakaupassa, lahjoita hyväntekeväisyyteen tai neulo ystävällesi pipo. Pelkkä mielihyvä ei tuo elämään pitkäaikaista onnellisuutta, vaan vaatii kumppanikseen merkityksellisyyttä.

 

Lisätietoja:

Annukka Lavikainen, seksuaaliterapeutti, Kaalimato.com, [email protected]

Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661

Näytä lisää
Näin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!75 prosenttia suomalaisista on harrastanut seksiä kodin ulkopuolellaNämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissäNämä asiat saavat suomalaiset kiihottumaanSuomalaisten halut heräävät - seksi on myös terveellistäNämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissäNämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimotEtenkin nuoret aikuiset kokevat seksuaalista vetovoimaa samaan sukupuoleenLähes puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksielämäänsä - lämmin sää ja aktiivisuus lisää seksihalujaNäin usein suomalaiset ajattelevat seksiäMiten saisin seksihaluni entiselleen? - Näitä kysymyksiä suomalaiset haluaisivat kysyä seksuaaliterapeutiltaVältä näitä vällyjen välissä - Nämä asiat vähentävät suomalaisten seksihalujaNäin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkilleLisääntynyt aika kotona on muuttanut suomalaisten seksielämääÄlylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisellaLähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita Nämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paraneePohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämäänKoronasta johtuva poikkeusaika on aktivoinut ja monipuolistanut erityisesti nuorten seksielämääLähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneestiSuomalaisten seksihalut syttyvät yleensä spontaanisti30 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa Suomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuuttaSeksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-SuomestaLauantai on karkki- ja seksipäiväLähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppaniLähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessaAlle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisestiSuomalaisten halut heräävät - seksi on myös terveellistäKaksi kolmesta suomalaisesta nauttii seksistä enemmän, kun on fyysisesti hyvässä kunnossaNäin pidät seksielämäsi kunnossa korona-aikanaYli puolet suomalaisista on harrastanut suojaamatonta seksiä uuden kumppanin kanssaLähes puolet suomalaisista kokee nuorena saamansa seksuaalikasvatuksen riittämättömäksi40 prosenttia suomalaisista ei ole koskaan käyttänyt liukuvoidetta
Näytä lisää
Poikaystäväni haluaisi katsoa pornoa yhdessä, mutta itse en niinkään innostu aiheesta. Ajattelin kuitenkin kysyä, olisiko esim. kaalimadolla valikoimissaan pariskunnille sopivia pornoelokuvia? Tai elokuvia...moi. mikseivät seksi elokuvat auta kiihottumaa vaikka olen katsonu hurjimmatkin elokuvat?Moi Annu. Eli minulla on yksi aika iso ongelma, eli tyttöystäväni on jo pitkään pyytänyt että harrastaisimme kolmenkimppaa jossa toinen mies myös panisi myös minua ja menin lopulta siihen suostumaan...Moi Annu. olen elännyt vähän liiankin railakasta seksielämää nuorena ja nyt tuntuu ettei mikään normaali oikein kiinosta eli vaan kahdestaan ,mikä neuvoksi kun aina muistelee ryhmätoimintaa ja kaipaa sitä tosi paljon?nyt seurustelen ja en halua loukata puolisoani olen ehdotellut varovaisesti mutta on näköjään liian kova pyyntöMoikka en tiedä mikä avuksi rakastan miestäni yli kaiken ja seksikin on mukavaa silloin kun pääsee vauhtiin.. Eli en tiedä mitä tehdä mieheni haluaa usein seksiä ja minä en käännän vain aina selän ja sanon että en jaksa tai ei huvita.Moikka, ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä ja lapsien myötä on seksiin tullut taukoa muutamia vuosia. Nyt ollaan uudestaan löydetty läheisyyttä ja seksiäkin. Ongelma on vaimoni ahdistus jos vaikka kysyn haluaisiko hän rakastella.Hei!Olemme seurustelleet kaksi vuotta. Poikaystäväni on haluton. On ollut koko ajan paitsi ensimmäiset 3kk. Melkein aina kun yritän tehdä aloitetta niin tulee pakit.Jos ei tule niin sitten hän katsoo samalla telkkaria.Terve annu!Tyttöystäväni on niin lihava että minulla ei yletä penis pimperoon,pitäisikö hänen laihduttaa vai minun hommata sitä peniksen kasvatus voidettaHei taas! Kyselin viime vuoden puolella siitä kun seksuaalisesti meillä oli ollut aika hiljaista lasten yms takia ja neuvoit keskustelemaan vaimoni kanssa. Oukei...Moi. Olen m 35v, 5 vuotta parisuhdetta takana. Meillä on yksi 10 kk lapsi. Seksielämä ja koko suhde on ajan myötä hiipunut. Olen itse vapaamielinen seksin suhteen, netistä tulee katsottua kaikkee mahdollista homo...voiko olla että penis ei seiso yhdynnässä koska poikaa jännittää liikaa?Hei taas Annu ja kiitos aiemmista vastauksistasi. Vähän täytyy vielä kysyä ja kertoa lisää. Valitettavasti en ole oikein voinut keskustella vaimoni kanssa läheisyydestä/seksistä...
Näytä lisää Annun palsta